AUTOMARKKU OY
Automarkku Oy on vuonna 1967 perustettu perheyritys, joka toimii Porissa Volkswagen - ja Audi -jälleenmyyjänä. Palvelutarjontaan kuuluu myös huoltopalvelut sekä varaosamyynti Porissa ja Eurassa. Automarkussa työskentelee noin 35 autoalan ammattilaista.
Oma tapa johtaa
Automarkussa toteutui sukupolvenvaihdos vuonna 2007. Paula Sarsama jatkoi isänsä jalanjäljillä yrityksen toimitusjohtajana. Hän halusi lähteä luomaan uutta johtamisen tapaa perinteikkääseen yritykseen. Sarsamalla oli vahva näkemys työhyvinvoinnin merkityksestä ja sitä asiaa hän halusikin lähteä viemään eteenpäin. Tämän ajatuksen tueksi aloitettiin yhteistyö Elevaattorin kanssa. Lisäksi työterveyshuollon sisältö laajeni huomattavasti ja toteuttajaksi vaihtui Porin Lääkäritalo.
Oikealla tiellä ollaan
Yhteistyön alkaessa toteutettiin Työhyvinvointikartoitukset, jotka antoivat suunnan kehittämistyölle. Työhyvinvointikartoitukset toistettiin vuoden kuluttua syksyllä 2008. Autokaupan haasteellisesta tilanteesta huolimatta tulokset olivat pääasiassa parantuneet! Kehittämistyössä on siis keskítytty oikeisiin asioihin.
Yhteistyö on tarpeen
Elevaattori on rinnalla kulkija kuten työterveyshuoltokin. Näiden asiantuntijatahojen yhteistyö on kaikkien etu. Yritys tarvitsee kumppaneita, koska omat resurssit eivät riitä kaikesta huolehtimiseen. On järkevää keskittyä ydinosaamiseen, kun taustalla on luotettava työhyvinvoinnin kumppani.
Automarkkuun perustettiin eri osastot kokoava tyhy-ryhmä, johon Elevaattorin ja työterveyshuollon edustajat osallistuvat tarpeen mukaisesti. Henkilöstön osallistuminen kehittämistoiminnan suunnitteluun antaa sille vankan pohjan. Tulevaisuutta on hyvä rakentaa yhdessä!
|